Olen OppilasAgenttien manageri Riikka. Olen toiminut kohta vuoden SuperAgenttina ja täytyy todeta, että se on ollut antoisaa aikaa. On ollut ilo seurata miten hienoa työtä kouluissa on tehty ja kuinka paljon erilaista osaamista agenteistamme löytyy. Välillä koulutuksissa ovat agentit opettaneet myös minua, SuperAgenttikin voi siis oppia uutta! Myös opettaja-agentit ovat olleet täysillä mukana ja ilman heitä agenttitoiminta ei olisi ollut mahdollista.
Webinaariesittelyjä
Keväällä 2015 pidimme kolme webinaaria, joissa agentit kertoivat opettajiensa johdolla millaista toimintaa heillä on kouluissaan ollut. Kuulimme koodikerhoista, yllätysiskuista opettajanhuoneisiin sekä kuinka oppilaat ovat opettaneet toinen toisiaan sekä opettajia. Täytyy sanoa, että toiminta on ollut vaikuttavaa. Webinaareja ja niiden tallenteita seurasi yhteensä yli 200 katsojaa, huikea saavutus sekin!
Mitä tullut tehtyä?
Agenttitoimintaa Kuuma TVT kunnissa ja Kaarinassa on ollut jo pidempään, voit lukea lisää taustoista täältä. Syksyllä käynnistyikin uusien agenttien koulutus. Kaarinassa kouluttajina toimivat, ketkäs muutkaan, kuin vanhemmat OppilasAgentit. Lomien jälkeen Vantaan Hämeenkylän koulussa aloitettiin OppilasAgentti toiminta ja se on ollut aktiivista heti alusta lähtien. Kuulemme heistä varmasti vielä lisää. Syksyllä ei webinaareja ehditty järjestämään, mutta ensi vuonna ne jatkuvat jälleen uusin teemoin ja agenttien esittelyin. Myös Agenttien koulutukseen haluamme panostaa lisää. Lisäksi agentit saavat mahdollisuuden kouluttaa verkossa toinen toisiaan, sillä osaamista heillä riittää.
Mediakin kiinnostui OppilasAgenteista.
Keväällä Helsingin Sanomat kirjoitti kuinka Oppilasagentit tekevät yllätysiskuja opettajanhuoneeseen. Syksyllä ilmestyi Lapsemme lehden Oppia lapsilta -juttu. Opettajien päivänä Ylen Aamu-tv kävi vierailemassä Hämeenkylän koulussa ja OppilasAgentti toiminta nousi sielläkin esiin.
OppilasAgentti toiminta ei ole mikään uusi keksintö. Lukuisat opettajat ja koulut ovat ottaneet oppilaat mukaan opetukseen ja hyödyntäneet heidän osaamistaan jo vuosien ajan. Myös muita samankaltaisia toimintamalleja on käynnistetty tämän vuoden aikana esimerkiksi Vantaalla Guru Cafe ja Helsingissä Popup-koulu. Tämä on hieno asia, sillä se kertoo tämän tyyppisen toiminnan tarpeellisuudesta. Työsarkaa riittää kaikille.
Ideoita ensi vuodeelle
Ensi vuoden tavoitteenamme onkin tehdä yhteistyötä kaikkien halukkaiden kanssa ja yhdistää voimamme sekä osaamisemme kaikkien yhteiseksi hyväksi. Haluamme tehdä tästä sivustosta alustan, josta löytyy tietoa, materiaalia sekä vinkkejä oppilaiden osallistamiseen opetuksessa. Tämä sivusto on rakennettu sitä varten, että tieto ja kokemukset olisivat kaikkien löydettävissä ja helposti otettavissa käyttöön. Tavoitteenamme on tehdä toiminnan aloittamisesta niin helppoa, että valtakunnallinen OppilasAgentti -verkosto olisi todellisuutta lähitulevaisuudessa. Koska uskomme yhdessä tekemiseen ja oppimiseen, linkitämme sivuiltamme myös muiden toimijoiden sivuille ja materiaaleihin. Annetaan siis hyvän kiertää ja opettakaamme toinen toisiamme!
Mukavaa joulun odotusta kaikille!
Riikka Marttinen