Syksyllä 2022 Vantaan TVT-ryhmässä lähteneestä keskustelusta inspiroituneena järjestimme Chromebook-korjaustapahtuman Robokeskuksella 2.2.2023. Digitutorimme Petri Lassi oli Peltolan yläkoululla STEAM-valinnaisen oppilaidensa kanssa korjaillut koulun omia Chromebookeja jo aiemmin ja ajattelimme, että tällaista tietotaitoa olisi hyvä levittää oppilasagenttien avulla laajemmalle. Korjattavia elementtejä voi olla esimerkiksi näytöt, akut, näppäimet, verkkokortit ja muut jumit.
Näyttöjen korjaamisen löytyy 3D-tulostettava työkalu https://www.printables.com/model/42165-pry-tool.
Otimme valmisteluun mukaan myös tietohallinnon, josta tilattiin akkuja tapahtumaan ja katsottiin yhdessä, että poistot rekisteristä menevät asianmukaisella tavalla. Itse tapahtumaan osallistui lähes 40 oppilasta ja opettajaa. Hämeenkylästä mukaan tulivat yläkoulun oppilasagentit opettajansa Jaakko Tuunasen johdolla.
Jaakon sanoin:
”Tapahtuma oli hyödyllinen sekä itselleni että agenteille, ja agentit selvästikin innostuivat korjauspuuhasta (ovat jo kyselleet koska seuraavan kerran korjaillaan koneita). Olen muutaman vuoden ajan korjaillut koneita itse. Jatkossa ajatus on se, että hoidan jatkossakin rutiinikorjaukset mutta korjaillaan haastavampia ja mielenkiintoisempia tapauksia Agenttien kanssa kuukauden-parin välein.Kyllä voisimme hyvinkin tulla syksyllä uudelleen, kun porukkaan liittyy uusia oppilasagentteja ja pajassa aiemmin käyneetkin varmasti hyötyvät kertauksesta. Suosittelen ilman muuta pajaa kollegoille ja oppilasagenteille!”
Erään osallistuneen opettajan pikahaastattelu
Opettaja Meikku Kiiski osallistui Kanniston koulusta.
Oliko Chromebook-korjaus tapahtuma hyödyllinen sinun ja agenttien mielestä?
– Oli todellakin! Olin yksin opettajana paikalla ja sain kolme konetta korjattua jo heti paikan päällä. Hyvät ohjediat olivat loistavat.
Miten teillä korjauskulttuuri starttasi/starttaa koulullasi?
– Tarkoitus oli pitää tvt-gurukerhoa, jossa opettaisin korjausta. En kuitenkaan malttanut pitää näppejäni erossa ja korjasin työpäivän aikana kolme konetta. Mutta jahka työkaluja saadaan paikalle ja risoille koneille varaosia käytöstä poistetuista koneista, niin pidän korjauskerhoa aina tarpeen tullen.
Osallistuisitko uudestaan syksyllä ja/tai suosittelisitko kollegalle ja muille oppilasagenteille?
– Todellakin!
Yhdessä tekoälyn kanssa tehty yhteenveto pajasta
Kokemuksemme (siis meidän ja chatGPT:n) mukaan korjauspaja voi tarjota oppilaille useita etuja:
- Teknisten taitojen kehittyminen: toimintamalli voi auttaa oppilaita oppimaan teknisiä taitoja, kuten laitteen purkamista ja uudelleen kokoamista, vianmääritystä ja ohjelmiston uudelleenasennusta. Tämä konkretisoi sitä, miten teknologia toimii ja miten sitä voidaan korjata, mikä voi olla hyödyllistä esim. tulevaisuuden työtehtävissä.
- Ekologisuus ja kestävä kehitys: korjaustapahtuman avulla voidaan myös edistää kestävää kehitystä. Sen sijaan, että korjattava laite heitettäisiin pois ja ostettaisiin uusi, oppilaat oppivat korjaamaan sen, mikä vähentää elektroniikkajätettä ja säästää resursseja.
- Ongelmanratkaisu: korjaustapahtuma antaa oppilaille mahdollisuuden harjoitella ongelmanratkaisutaitojaan. Heidän on havaittava vikoja, tunnistettava niiden syyt ja keksittävä ratkaisuja. Tämä voi auttaa heitä kehittämään luovuuttaan ja kekseliäisyyttään.
- Tiimityötaidot: korjaustapahtuma voi myös edistää tiimityötaitoja. Oppilaat voivat jakaa tietojaan ja taitojaan toistensa kanssa ja yhdessä ratkaista ongelmia. Tämä voi auttaa heitä kehittämään yhteistyötaitojaan ja oppimaan toisiltaan.
Kannustamme rohkeasti käynnistämään vastaavanlaisia kokeiluja ympäri Suomen, ja epäilemättä näin jo tehdäänkin. Tässä linkki vielä Robokeskuksen instaan, jossa lisää kuvia tapahtumasta.
Teksti: Antti Luoto (ja chatGPT)