Hei!
Minä olen Saga. Olen OppilasAgentti Piikkiön yhtenäiskoulusta, Piikkiöstä, tai no Kaarinasta oikeastaan. Meitä on täällä agentteina 15 vanhaa (9.lk) ja 10 nuorempaa. Erityistä meidän kunnassa on se, että täällä kaikilla yli 4.lk on henkilökohtaiset iPadit. Sen takia meitä tarvitaan ja me kiertelemmekin kunnan kouluissa. Käymme ala-asteilla auttamassa sekä oppilaita että opettajia.
Koulussamme on kahtena edellisenä vuonna järjestetty tablet- seminaari. Siellä me olemme olleet avustamassa, pitämässä pajoja, tekemässä ruokaa ja keskustelemassa ihmisten kanssa. Se on oikeastaan aika kivaa. Tosi chilliä. Välillä on kiva jutella aikuisten kanssa, jotka haluavat kuunnella. Muina päivinä mennään opiskelemaan ruotsintunnille. Kaikista hienoin saavutuksemme on kuitenkin Lontoon matka, jossa oli meistä agenteista 7 aktiivisinta. Reissu oli mahtava! Shoppailimme, kävimme nähtävyyksissä ja tietenkin parhaana kaikesta kävimme 221 B Baker Street -kadulla. 😉
Tietenkään unohtamatta pääsimme Bett messuille ja pyörähdimme Ilona IT:n seminaarissa puhumassa. Sain puhua pääni pyörälle. Yllättävän kivaa. Lontoo oli todella kiva reissu.
Mikä sen parempaa, kuin kavereiden kanssa ulkomailla viettämässä aikaa. Mielenkiintoisin osa reissusta oli kouluvierailu, jossa sekä näimme oikeaa paikallista elämää että tutustuimme kouluun, joka oli paljon, PALJON aikaansa edellä.
Yhteenveto: oppilasagentoinnissa (käyttämämme verbi) ei ole oikeastaan huonoja puolia, joita ei voisi korvata matkalla Lontooseen.
OppilasAgentti
Piikkiön yhtenäiskoulu
Kaarina