OppilasAgentti-toiminta on ollut valtakunnallista jo pidemmän aikaa. Toiminnassa mukana olevien koulujen tarkkaa lukumäärää emme tiedä, mutta todellinen luku lienee sadan tuntumassa. Tämä tarkoittaa, että aktiivisia OppilasAgentteja on jo tuhansia ja joka vuosi toimintaa tulee uusia ikäluokkia.
Monipuolista upeaa toimintaa
Jokaisella koululla on omalaisensa OppilasAgentti-toiminta, vahvaa tekemistä kaikkialla. Tuloksia on nähty niin somessa kuin mediassa, kiinnostusta on tullut ulkomaita myöten. Uusi SuperAgentti Aaro on valjastettu tehtäväänsä ja luvassa on varmasti aktiivinen ja näkyvä agentti, jota oma Kangasalan kunta tukee varmasti hienosti.
Toinen valtakunnallinen seminaari tulossa 25.3 Helsingin yliopistolla. Seminaarin teemana on kokemusten jakaminen, joten luvassa on supermielenkiintoista kuultavaa, niin uusille kuin kokeneimmillekin kouluille.
Viisi vuotta sitten koulutimme ensimmäiset agentit
Ilonan Andrei koulutti viisi vuotta sitten ensimmäiset oppilaat agenteiksi Kaarinassa Piikkiön koululla. Heille kehittelimme iPad tekninen osaaja -tentti ja luotiin osaamismerkit.
Noista ajoista lähtien minäkin olen saanut toimia aktiivisena SuperAgenttina ja kiitos Ilonan sponsorituen avulla olemmekin saaneet paljon aikaiseksi. Toiminnalle on luotu monipuoliset puitteet ja osaamista on kertynyt kouluille paljon.
Uusi aika alkakoot
Seuraavan seminaarin myötä tulen jättäytymään pois SuperAgentin roolista ja samalla Ilona jättäytyy rivitykkääjäksi. Tämä myös poistaa sen pienenkin ajatuksen, että Ilona jollakin tavalla ”omistaisi” agenttitoiminnan. OppilasAgentti-toiminta on aina ollut avointa kaikille, mutta ehkä meidän aktiivinen rooli on hämännyt. Me Ilonassa olemme halunneet kannustaa tätä hyvää toimintaa ja on ollut hienoa olla mukana rakentamassa toimintaa valtakunnalliseksi.
Nyt on koulujen oman OppilasAgentti-toiminnan aina nousta ”nextille levelille”, jossa koulut yhä rohkeammin ja aktiivisemmin jakavat kokemuksiaan ja siten hyötyvät toistensa agenteista. Todelliset asiantuntijat ja osaajat eli AgenttiOpettajat ”liidaamaan” toimintaa.
Toivottavasti ITK-päivillä ja tulevassa seminaarissa tulevat askeleet saavat muotonsa.
Kiitos, että olen saanut olla mukana, upeita muistoja!
Risto Korhonen
yrittäjä, Ilona IT Oy